Oletko vielä täällä?

JATKA
founders-banner-image

 

 

Tutustu perustajiimme

 

Myötätuntoinen ja ahkera ovat vain pari esimerkkiä sanoista, joilla kolmea perustajaamme voi kuvata. Heidät tunnetaan sekä aktiivisesta työstään paikallisen yhteisönsä hyväksi että mullistavina toimijoina Nu Skinin synnyn takana. Heidän kädenjälkensä näkyy selvästi yhtiössä, jonka he perustivat vuonna 1984.

 

 

 

founders-sandie-image

Sandra N. Tillotson

Perustaja, Senior Vice President

 

Sandie auttoi perustamaan yhtiön vuonna 1984. Hän avusti Nu Skinin alkuperäisen tuotesarjan kehittämisessä ja yhtiön ainutlaatuisen globaalin markkinointisuunnitelman perustamisessa. Hän oli myös yhtiön johtokunnan (Board of Directors) jäsen vuoteen 2012 asti. Vuonna 1993 Working Women aikakausilehti nimesi hänet top 10 naispuolisen yrityksenomistajan joukkoon Amerikassa. Vuonna 2001 Feminine Fortunes aikakausilehti liitti hänet 50 henkilön "Women of the New Millennium" -ryhmään, Katie Couricin, Oprah Winfreyn, ja Sandra Day O'Connorin rinnalle.

 

Sandie tekee myös paljon hyväntekeväisyystyötä. Hän toimii Nu Skin Force for Good Foundationin hallituksessa ja on myös Seacology-organisaation Vice President.

 


 

founders-blake-image

Blake Roney

Perustaja

 

Blake Roney oli Nu Skinin President ja CEO vuodesta 1984 vuoteen 1996 ja yhtiön johtokunnan puheenjohtaja vuodesta 1996 vuoteen 2012. Blake on saavuttanut valtavasti sekä liike-elämässä että kansalaistoiminnassa. Hänen saavutuksiinsa lukeutuvat International Business Awardsin myöntämä vuoden puheenjohtajapalkinto vuonna 2009, Ernst & Young Entrepreneur of the Year Award -ohjelman Lifetime Achievement Award -palkinto Utahin alueella vuonna 2011, tunnustus Utahin 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukossa vuonna 2004 ja tunnustus Malawin Mtalimanja-kylän päällikkönä.

 

Blake suhtautuu intohimoisesti perheeseensä, ja häntä motivoivat ympärillä olevat innostavat ihmiset ja heidän auttamisensa täyden potentiaalinsa saavuttamisessa. Suuri osa Nu Skinin kulttuurista heijastaa näitä arvoja.

 


 

founders-steven-image

Steven J. Lund

Yksi perustajista, Executive Chairman of the Board ja Executive Director, Nourish the Children

 

Yhtenä ensimmäisistä perustajista Steve on toiminut yhtiössä lukuisissa rooleissa. Näistä esimerkkeinä vice chairman of the board vuosina 2006–2012, president ja CEO vuosina 1996–2003 sekä Nu Skin Internationalin executive vice president. Steve vaikutti useiden vuosikymmenten ajan merkittävällä tavalla uskonnollisessa, yritys- ja kansalaisyhteisöissään, toimien Yhdysvaltain suoramyyntijärjestön johtokunnassa, BYU Law Schoolin neuvonantajaryhmässä, The Church of Jesus Christ of Latter Day Saints Young Men’s -kirkon hallintoneuvostossa ja Utahin osavaltion hallituksessa vuodesta 2015.

 

Kansalaistoimintansa sekä yhteisöllisen sitoumuksensa lisäksi Steve nauttii kitaransoitosta, hyvien kirjojen lukemisesta sekä ajanvietosta perheensä kanssa.

 

 



"Päätimme rakentaa yhtiön, jossa yhdistyisivät innovatiiviset ihonhoitotuotteet ja filosofiaamme sopivat aineosat, ”vain kaikista hyvistä, ei mistään huonoista”"


 

 

 

Lue lisää Nu Skinistä

 


 

Missiomme ja arvomme


Katso, mikä vie meitä eteenpäin

 

Tiede tuotteidemme takana


Tutustu tieteeseen

 

ageLOC Difference


Opi lisää ageLOCista