Oletko vielä täällä?

JATKA
pharmanex-logo

 

 

Pharmanex Difference

 

Pharmanex on luonnon inspiroima, tieteeseen perustuva. Perustamme siihen toimintamme ja sen puolesta toimimme. Kaikki alkoi vuonna 1994, jolloin tohtori Michael Chang ja tohtori Joe Chang huomasivat, että tiede antaa vahvistuksen sille, että monet kasvilajit pystyvät tukemaan terveyttämme ja toimimaan tehokkaasti, kun niiden mukana on muita luonnollisia elementtejä.

 

 

 

Pharmanexin alkuperä

 

Pharmanex perustettiin vuonna 1994, ja sen visiona oli ihmisten elämän parantaminen laadukkaiden, johtavalla tieteellä kehitettyjen ravintolisien avulla. Hyvän tekemisen pyrkimys teki siitä täydellisesti sopivan Nu Skinille, kun se tuli virallisesti osaksi Nu Skin Groupia vuonna 1998. Emme ole katuneet tätä päätöstä.

 

Tällä hetkellä yli 20 Nu Skinin sisäistä tutkijaa johtaa Pharmanex-tutkimus- ja kehitystiimiä. Nämä tutkijat käyvät läpi julkaistuja kliinisiä ja tieteellisiä tutkimuksia tunnistaakseen kasveja, jotka voivat vaikuttaa terveyteemme. He myös tarkastelevat kehossa tapahtuvia luonnollisia, terveellisiä prosesseja, ja määrittävät, kuinka ravintolisät voivat tukea näitä toimintoja. Sitten he yhdistävät nämä puolet luodakseen upeita tuotteita tuotevalikoimaamme. Tulokset nähdään tuotteissamme, joiden väittämät perustuvat anekdoottien sijaan oikeisiin todisteisiin ja jotka on valmistettu aktiivisilla ainesosilla kliinisesti tehokkaina, testattuina annoksina.

 

 

 

6S-laatuprosessi

 

Laatu ja yhdenmukaisuus eivät tapahdu itsestään. Työskentelemme niiden parissa jatkuvasti.

 

Prosessi aloitettiin vuonna 1996. Se nimitettiin ”6S-laatuprosessiksi”, ja sen tiukkoja sääntöjä sovellettiin jokaisen tuotteen kehitykseen. Näin pystyttiin varmistamaan, että jokainen Pharmanex-valikoiman tuote ylitti alan standardit. Tänä päivänäkin jatkamme kaiken tuottamamme tiukkaa valvontaa valinnan, hankinnan, rakenteen, standardoinnin, turvallisuuden ja vahvistamisen osalta.

Katso kuinka se toimii

 

 

 

Pharmanex® BioPhotonic Scanner

 

Tämä asiantuntijoiden Yhdysvaltain parhaassa tutkimusyliopistossa vuonna 2003 kehittämä patentoitu työkalu mittaa ei-invasiivisesti ihon karotenoiditasoja resonanssi-Raman-spektroskopian avulla.

 

Karotenoidit, joihin kuuluu yli 600 luonnossa esiintyvää pigmenttiä, antavat värin kananmunan keltuaiselle, tomaateille, kaikille vihreille lehdille, hedelmille ja kukille. Niiden iholla esiintyvän määrän mittaaminen voi auttaa käyttäjiä lisäämään vaihtelua ruokavalioon nauttimalla enemmän karotenoideja sisältäviä hedelmiä, vihanneksia tai ravintolisiä.

Lue lisää skannerista

 

 

 

 

 

Haluamme tuotteidemme olevan erinomaisia, joten käytämme luonnon parhaita antimia ja aina tieteellistä lähestymistapaa.

 

 

 

 

Tutustu Pharmanex-tuotesarjaan

 

Valikoimassamme, joka vaihtelee hyvinvointiohjelmastamme ravintolisiin, on paljon tutustumisen arvoista.

Lue lisää Pharmanex-tuotteistamme

 

 

 

Tutustu tieteeseen tuotteidemme taustalla

 


 

ageLOC Difference


Tutustu ageLOCiin

 

Nutricentials Bioadaptive Skin Care


Tutustu Nutricentials

 

Nu Skinin lähestymistapa tieteeseen

Tutustu tieteeseemme